sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Anja Snellman: Lemmikkikaupan tytöt

Päällyksen suunnittelu: Piia Aho
Anja Snellman: Lemmikkikaupan tytöt 2007 Otava 315 s.
lainattu kirjastosta

Äiti julkaisi syksyn alun päiväkirjamerkintäni osana omaa kirjaansa. Kun Kastaja sai tietää sen, hän oli kuohuksissaan. Miten äitini saattoi käyttää oman tyttärensä intiimiä päiväkirjaa sillä tavalla hyväkseen. Olin vielä silloin sen verran lamaantunut ja epävarma etten oikein uskaltanut nauraa Kastajan jutuille. Kuuntelin vain hiljaa. Hän puhui siitä jatkuvasti, taukoamatta, ja muistutti minua miten juuri hän oli viimeinkin pelastanut minut kaikelta pahalta, hän se oli kirkastanut ruumiini ja sieluni, irrottanut minut entisestä yhdentekevästä ja vahingollisesta elämästäni. Nyt olin Ruut, Kastajan oma.

Jasmin on kiltti tyttö, joka harrastaa muun muassa cheerleadingia. Hänen elämänsä muuttuu, kun hän kohtaa Lindan, kokeneen ja ilman rajoja kasvaneen ikätoverinsa. Jasmin alkaa lintsata ja lopettaa hänelle ennen rakkaat harrastukset. Linda istuttaa haaveensa pääsystä Miamiin myös Jasminin mieleen, ja tytöt alkavat työskennellä lemmikkieläinliikkeessä saadakseen kokoon matkarahat. Jasminin ja Lindan uusi työpaikka on kuitenkin muutakin kuin ulkoapäin näyttää, ja he ajautuvat osaksi nuoria tyttöjä hyväksikäyttävää seksibisnestä. Jo kirjan alussa Jasmin kertoo olevansa kadonnut, ja Jasminin tarinaa aletaan kertoa pääosin takautumien avulla. Kirjassa on kolme kertojaa: Jasmin, Jasminin äiti ja Randi, Lemmikkikaupan todellisesta ansiokeinosta hämmentynyt työntekijä.

Olen lukenut Anja Snellmanilta aiemmin yhden kirjan, Ivana B.:n. En ole rakastunut Snellmanin kirjoitustyyliin, mutta hän osaa valita todella puhuttelevia aiheita. Lemmikkikaupan tytöt herätti kiinnostukseni siitä lukemieni bloggauksien ansiosta ja sijoittuihan kirja myös Helsingin Sanomien järjestämässä 2000-luvun paras kotimainen romaani -äänestyksessä sijalle 84. Tiedän lukevani jatkossakin Snellmanin tuotantoa, sillä aiheet kiinnostavat ja saatanhan vielä joskus lukea Snellmanin teoksen, joka on minulle täysosuma.

Pidin siitä, että tarinaa kerrotaan osittain Jasminin, sieppauksen uhrin, näkökulmasta. Kuitenkaan tarina ja henkilöt eivät tulleet kovin lähelle eikä teos ollut niin koskettava ja satuttava kuin aiheen puolesta olisi voinut ajatella. Tarinan olisi voinut mielestäni kertoa vain äidin ja tyttären katsantokannoista. Randin osuuksia lukiessani odotin, milloin pääsen taas lukemaan Jasminin koettelemuksista ja äidin surusta. Nyt tuntui siltä, että kirjailija olisi halunnut mukaan mahdollisimman monta tapaa nähdä tapahtumat, vaikka vähempikin olisi riittänyt. Kaksi kertojaa olisivat ehkä tehneet romaanista ehjemmän kokonaisuuden.

Jasminin äiti tuntui liiankin hyväuskoiselta. Jasminin cheerleading-joukkueen valmentaja soitti äidille kerran ja kysyi, miksi lahjakas tyttö lopetti yhtäkkiä harrastuksensa. Äiti uskoi yhtään kyseenalaistamatta Jasminin epäuskottavan tekosyyn. Kaipa tähän vaikutti äidin kiireet ja halu ummistaa silmät ongelmilta. Tällainen käytös on varmaan mahdollista, mutta minusta kyseinen kohta vaikutti hyvin oudolta.

Jasmin joutuu aikuistumaan liian nopeasti. Linda nauraa Jasminin lapselliselle yöpuvulle eikä Jasmin kehtaa myöntää olevansa kovin kokematon ja nauttivansa cheerleading-harrastuksestaan. Yhtäkkiä Jasminin entiset kiinnostuksenkohteet tuntuvat kovin epäkypsiltä. Jasminin työskennellessä Lemmikkikaupassa rajat haihtuvat, kunnes niitä ei enää edes muista. Melkein huomaamattaan Jasmin ei ole enää neitsyt ja eihän ekalla kerralla tullut vertakaan. Jasminin siepannut Kastaja kokee pelastaneensa Jasminin, mutta Jasmin ja lukija ovat hyvin eri mieltä. Toisaalta ei ole selvää, haluaako Jasmin enää edes kotiin.

Ihmettelin, miten Jasmin voi tietää niin paljon siitä, mitä hänen kotimaahansa jääneille läheisille tapahtuu. Hän on lukenut äitinsä kirjan, mutta tuskinpa siinä kaikkia Jasminin kerrontaosuuksien tietoja kerrotaan. Ehkä Jasminin kaikkitietävyys johtuu seikoista, jotka avoimeksi jäävä loppu antaa lukijan itsensä pääteltäviksi.

En ensin edes tajunnut olevani jo epilogissa ja kummastelin, kun yhtäkkiä huomasinkin lukevani prostituution historiasta. Historiaosuus tuntui hyvin irtonaiselta osuudelta. Sitten katsoin luvun alkua ja ymmärsin lukevani jälkisanoja. Lopun selostus seksikaupan historiasta toi tietooni kiinnostavia faktoja, mutta silti en kokenut sitä täysin tarpeelliseksi osaksi kirjaa. Tosin epilogin lukemisen jälkeen on todellakin selvää, että Anja Snellman on tehnyt paljon pohjatyötä Lemmikkikaupan tyttöjä varten.

Muissa blogeissa: Sallan lukupäiväkirja, Kirjavinkit, Mitä eniten haluat, Ankin kirjablogi, Olipa kerran kirjablogi, Morren maailma, Kirjanmerkkinä lentolippu, Kuuttaren lukupäiväkirja, Sivulliset, Kaukana kaikesta pahasta, Kujerruksia, Rakkaudesta kirjoihin, Vinttikamarissa, Kesämökin kirjahylly, kirjan luin..., Kirjakepponen, Insinöörin kirjahylly, Keittiön pöydän ääreltä, Tea with Anna Karenina, Booking it some more, Luettua ja Student's bookdiary.

16 kommenttia:

  1. Siitä on varmaan 5 vuotta kun tämän olen lukenut. Tämä oli ensimmäisiä lukemiani aikuisten kirjoja ja pidin kyllä. Randin osuudet olivat minustakin "turhia", sen verran muistan.
    Nyt pitäisin kirjasta varmasti vielä enemmän, pitäisikö ottaa uusintaan :) Snellmanilta en ole muuta lukenutkaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidin tästä enemmän kuin Ivana B.:stä. Seuraavaksi ehkä kiinnostaisi kokeilla Parvekejumalia. Ota vain uusintalukuun, jos ensimmäisellä kerrallakin jo pidit. Olisi mielenkiintoista kuulla, miten kirjan nyt aikuisempana koet. :)

      Poista
  2. Lemmikkikaupan tytöt on suosikkikirjani Snellmanilta. Olen lukenut hänen tuotantoaan aika paljonkin, kun ottaa vielä huomioon, etten oikeastaan välitä kotimaisesta kirjallisuudesta niin paljon... :) Minulla on kummallinen viharakkaussuhde Snellmanin kirjoihin: aiheet ja juoni yleensä vetoavat paljonkin, mutta ärsyynnyn liiallisesta sivistyssanojen viljelystä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ivana B.:ssä tuota sivistyssanojen viljelyä taisi muistaakseni olla enemmän kuin tässä. Minä en ainakaan vielä ole siihen ärsyyntynyt, mutta en kuitenkaan ole täysin ihastunut Snellmanin tyyliin. Minua kiinnostaisivat vielä ainakin Parvekejumalat ja Sonja O. kävi täällä.

      Poista
  3. Olen lukenut useamman Snellmanin kirjan, en tätä kuitenkaan. Kuten Sonjalla, minullakin on kirjailijan kirjoihin jonkinlainen viha-rakkaussuhde (tosin tuo on aika voimakas ilmaus minun kohdallani). Kunnioitan Snellmanin kykyä kirjoittaa mielenkiintoista ja elävää kieltä, ja hänen rohkeuttaan tarttua vaikeisiin ja puhuttaviin aiheisiin. Mutta silti naisen kirjoissa on jotain, joka tekee niistä minulle jotenkin luotaantyöntäviä ja ärsyttäviä. Tämäkin kirja kyllä kiinnostaisi aiheensa puolesta, joten ehkäpä annan tälle vielä joskus tilaisuuden... :)

    Pelon maantiede on ehdoton suosikkini Snellmanin tuotannosta, sitä suosittelen sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuakin kirjan aihe kiinnosti. En taida kuitenkaan hetkeen lukea näitä prostituutio- ja ihmiskauppa-aiheisia kirjoja, sillä tässä kuussa luin kolme. Täytyy hieman levätä ennen kuin taas tällaista kirjallisuutta valitsen luettavaksi. :)

      Kiitos suosituksesta. Pelon maantiede ei ole aiemmin ollutkaan Snellman-kiinnostuslistallani, mutta ehkä annan sillekin vielä jossakin vaiheessa mahdollisuuden. :)

      Poista
  4. Tämä oli ihan hyvä, mutta ei tosiaan kuitenkaan sitten niin kummallinen teos. Paljon olen tästä jo unohtanutkin. Hauska kuitenkin lukea arviosi ja palautella kirjaa mieleen. Tämä taitaa olla paljon rankempi, kuin muistinkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Aihe on sellainen, että luulin tämän olevan vaikuttavampi ja koskettavampi lukukokemus. Melko rankkahan tämä tosiaan oli.

      Poista
  5. Luin tämän aikoja aikoja sitten, mutta en vaikuttunut suuresti. Mutta on tärkeää, että tällaisia kirjoja tällaisista aiheista kirjoitetaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä. Aihe oli yksi syy, miksi halusin kirjan lukea. Vaikka minäkään en vaikuttunut, en pitänyt kirjan lukemista turhana.

      Poista
  6. Minustakin tämä oli tärkeä kirja, muistan pitäneeni tästä aika paljon. En vaikuttunut mitenkään jättimäisellä tavalla, mutta tykkäsin silti. Parvekejumalista pidin vielä enemmän, joten suosittelen sitä sinulle paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parvekejumalat onkin ehkä seuraava Snellmanini, sillä se kiinnostaa ehkä eniten Snellmanin tuotannosta. :) Kiitos suosituksesta.

      Poista
  7. Olen lukenut tämän joskus moonta vuotta sitten eikä kirja tehnyt minuun sen kummoisempaa vaikutusta. Parvekejumalat sen sijaan oli ihan toista maata. En kovin montaa Snellmanin kirjaa lukenut, mutta niiden muutamien perusteella taso on aika vaihtelevaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parvekejumalat kiinnosti jo ennen näitä kommenttejannekin, mutta nyt se kiinnostaa vielä reilusti enemmän.

      Poista
  8. Kiittelen myös Snellmania rajuista aiheista, mutta tässä kirjassa aihe ei mielestäni riittänyt. Kaikki mosaiikkisuus jäi ärsyttämään monen muun seikan ohella. En lumoutunut, mutta olen valmis antamaan Snellmanille vielä yhden mahdollisuuden. Ainakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullekin lukukokemus jäi vähän vaisuksi. Aiheesta olisi ollut niin paljon enempäänkin.

      Poista

Kommentit ovat kirjabloggaamisen suola ja sokeri. Kiitos!