Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 2013 Sivumäärä: 219
Olen päättänyt yrittää parantaa tapojani kotimaisen kirjallisuuden suhteen, ja tämä päätös on johtanut siihen, että olen jonkin verran varannut kevään kotimaista uutuuskirjallisuutta kirjastosta. Yksi varaamistani kirjoista oli Maarit Verrosen Varjonainen. Verrosesta en aiemmin ollut kuullutkaan, vaikka hän ollut kahdesti Finlandia-ehdokkaana. Varjonaisesta kiinnostuin aiheen vuoksi, ja minun mielestäni tämä kirja kyllä oli lukemisen arvoinen.
Kirjan päähenkilö, käytettäköön hänestä nimeä Aino, on kirjan alussa matkalla laivalla Ruotsiin. Ainolla ei ole papereita, vaan hänellä on vain repussaan huijauksen vuoksi varastettu passi, jota hän voisi kysyttäessä väittää vahingossa mukaan otetuksi isän passiksi. Laiva kuitenkin joutuu onnettomuuteen, ja Aino päätyy Suomeen. Aino alkaa pikkuhiljaa rakentaa elämää Suomessa. Hän hankkii ihmissuhteita ja työpaikan. Aino käyttää myös aikaansa erään häntä muistuttavan ihmisen tarkkailuun. Hän miettii, josko hän voisi käyttää tämän ihmisen henkilöllisyyttä jossakin vaiheessa omanaan. Ainon keinot elämänsä vakiinnuttamiseksi Suomessa muuttuvat kirjan kuluessa pikkuhiljaa entistä häikäilemättömämmiksi.
Livahdin laivaan jäniksenä. En voinut ostaa lippua, koska minulla ei ollut passia. Ja sellaista en saisi alistumatta vuosikausien säilöönotoille, kuulusteluille ja byrokraattisille pompotteluille päätyäkseni kaiken jälkeen mahdollisesti aivan väärän maan kansalaiseksi. Sekä melko varmasti syytetyksi ja tuomituksi erinäisistä asioista, joita olin vuosien varrella selviytyäkseni tehnyt.
Ainoon on vaikea saada mitään varsinaista läheistä kosketusta, sillä hän on niin kylmänrauhallinen ja joskus jopa hieman tunteettomalta vaikuttava ihminen. On hänestä joissakin kohdissa aistittavana jonkinlaista inhimillisyyttäkin, mutta hän on kuitenkin harvinaisen etäiseksi jäävä päähenkilö varsinkin, kun ottaa huomioon, että Aino on kirjan minä-kertoja. Yleensä minä-kertojina toimiviin henkilöihin alkaa samaistua ja tuntea jonkinlaista tuttuutta. Toisaalta Ainon luonnetta ja suhtautumista asioihin pystyy ymmärtämään, kun tietää, että hänen elämänsä ei ole ollut helpoimmasta päästä.
Kirja on nopealukuinen ja mukaansatempaava. Luin tämän loppuun samana päivänä, jona kirjan aloitinkin. Eihän kirja tietenkään kovin paksu ole, mutta kyllä tämä kertoo myös siitä, että en malttanut tehdä paljon muuta sen jälkeen, kun olin tempautunut mukaan kirjan tapahtumiin. Yhdessä kohdassa eräs juonenkäänne onnistui yllättämään minut täysin. En mitenkään osannut aavistaa, että niin kävisi. Yllättävyys on kuitenkin melkein poikkeuksetta hyvä asia, jonka toteuttamisessa kaikki kirjailijat eivät yrityksestä huolimatta onnistu.
Kirjan aihe on mielenkiintoinen. Oli mielenkiintoista seurata, miten Aino selviää vieraassa kulttuurissa ilman henkilöllisyyttä. Ainolla on kyllä tavallista vähemmän sopeutumisongelmia, sillä hän esimerkiksi osaa jo ennestään puhua suomea. Ei tämä nyt kovin uskottava kirja ollut, sillä tuskin usein laittomat maahanmuuttajat niin äärimmäisiin keinoihin ajautuvat kuin Aino. Näihin keinoihin kirjailija on varmasti päätynyt siksi, että kirja olisi jännittävämpi, ja siinä hän on onnistunut kiitettävästi.
Varjonaisen myötä heräsi kiinnostukseni myös muihin Maarit Verrosen kirjoihin. Hyvin todennäköisesti niihinkin joskus vielä tartun.
Valloitan Varjonaisella Suomen ja osallistun kirjalla Lukemattomat kirjailijat -lukuhaasteeseen.
Maarit Verrosen uusinta kirjaa ei ole vielä monessa blogissa ehditty arvostella, mutta ainakin Tuulia ja Annika K ovat kirjaan tarttuneet.
****-
