tiistai 3. helmikuuta 2015

Katsaus kirjakevääseen

Aloin kirjoittaa tätä bloggausta jo viime vuoden puolella. Vaikka lopputuloksen nähtyään sanojani on varmasti vaikea uskoa todeksi, aluksi suunnitelmani oli listata mahdollisimman vähän kevään kirjoja. Aioin ensin tehdä sellaisen listan, jolle päätyneet kirjat ehtisin ihan oikeasti lukea. Suunnitelmani epäonnistui aika surkeasti, mutta tavallaan se on hyväkin, koska olen loppujen lopuksi kuitenkin enemmän fiiliksen mukaan lukija kuin tiukkojen lukusuunnitelmien noudattaja. En mitenkään ehdi lukea kaikkia listalle päätyneitä kirjoja kevään tai todennäköisesti edes elämäni aikana. Nämä kevään kirjat kiinnostavat kuitenkin eniten, ja osan ihan varmasti luen. Suomalaisten kustantamojen julkaisemien teoksien lisäksi listalle on päässyt mukaan muutama englanniksi ilmestyvä kiinnostavalta kuulostava teos. Olisin halunnut julkaista listan tammikuun alussa, mutta kuten listan pituuden perusteella on arvattavissa, tämän bloggauksen kirjoittamiseen kului aika paljon aikaa. Tammikuun kirjat ovatkin jo saatavilla, ja muutama tulee varmasti tämän kuun aikana myös blogiini.

Tammikuu

Tapio Tamminen: Kansankodin pimeämpi puoli (Atena)
Kirja kuulostaa synkältä mutta kiinnostavalta. Aloitin syksyllä monikulttuurisuuden opinnot, ja tämä varmasti syventäisi tietouttani Ruotsissa esiintyvästä rasismista, sen historiasta ja muukalaisvihamielisten puolueiden nykyisen suosion taustoista ja syistä.

Milja Kaunisto: Piispansormus (Gummerus)
Kolmas osa Olavi Maununpojasta kertovasta sarjasta on ehdottomasti luettava. Pidin toisesta osasta jopa enemmän kuin ensimmäisestä. Piispansormus kuuluukin alkuvuoden odotetuimpiin kirjoihin ja aion lukea sen seuraavien kirjojen joukossa.

Kamila Shamsie: Jumala joka kivessä (Gummerus)
Se muistuttaa siitä, kuinka jokaisella on paikkansa historian kaaoksessa ja ettei katoaminen merkitse unohtumista.

Anni Polva: Me tytöt (Karisto)
Lapsena luin Tiinoja, mutta mitään muuta en Polvalta ole lukenut. Menneen ajan opiskelijakuvaus kuulostaa kuitenkin sellaiselta, jota voisin kokeilla. Tiinoissakin minua viehätti erityisesti entisajan kouluelämän kuvaus. EDIT. Olen ehtinyt kirjan jo lukea (Me tytöt).

Louise Doughty: Kielletyn hedelmän kuja (Minerva)
Kirjaa kuvataan oivaltavaksi psykologiseksi trilleriksi ja ajatuksia herättäväksi kertomukseksi arvoista, joiden mukaan elämme sekä valinnoista, joiden eteen joudumme. Kuulostaa lupaavalta!

David Walliams: Poika ja mekko (Tammi)
Viime vuonna suomennettu Herra Lemu hurmasi. Ihastuin Quentin Blaken kuvitukseen ja Walliamsin huumoriin. Siksi Poika ja mekko menee lukulistalle.

Yiyun Li: Yksinäisyyttä kalliimpaa (Tammi)
Tiiviin ystäväpiirin yksi jäsen kuolee kiduttuaan yli 20 vuotta myrkystä, jota sai nuorena tyttönä. Syyllinen ei ole selvinnyt vieläkään. Kuka oli myrkyttäjä ja miksi oli hänen motiivinsa? Tarina liikkuu nyky-Amerikan ja 90-luvun Kiinan välillä.

Jaakko Markus Seppälä: Lemen (Like)
Lemen kuulostaa varsin lupaavalta esikoiskirjalta. Se on lähitulevaisuuteen sijoittuva teknotrilleri, jonka päähenkilönä on Nina-niminen katujen koulima freelancer (minulle tuli jotenkin ensimmäisenä mieleen Lisbeth Salander, mikä on aina positiivinen asia). Nina pelastaa Melinda Leen suuryrityksen kynsistä, mutta pelastetun tytön kehossa asuu tekoäly.

Dan McMillan: Polttouhrit - Holokaustin syyt (Like)
Aihe on karmiva mutta kuitenkin kiinnostava. Holokausti tuntuu käsittämättömältä ja irrationaaliselta, ja sen syistä kertominen tuntuu sellaiselta lähestymistavalta, josta haluan lukea lisää.

Markku Soikkeli: Tieteiskirjallisuuden käsikirja (Avain)
En kovin paljon lue scifiä dystopiaa lukuun ottamatta, mutta genre kiinnostaa minua kuitenkin. Siksi Tieteiskirjallisuuden käsikirjakin kiinnostaa.

Marko Leino: Syntymättömät (Teos)
Kirjan lähtöasetelmana on se, että kirjailijan koomaan vaipunutta vaimoa yritetään pitää hengissä siihen asti, kunnes vaimon sisällä kasvava lapsi olisi riittävän kehittynyt selvitäkseen elossa kohdun ulkopuolella. Kun kirjailija odottaa tulevaa, hän alkaa kirjoittaa syntymättömälle tyttärelleen hänen ja vaimonsa yhteisestä elämästä.

Anu Kaaja: Muodonmuuttoilmoitus (Teos)
Kaajan esikoisteos kuulostaa katalogikuvauksen perusteella varsin omalaatuiselta ja haluan kokeilla, onko Muodonmuuttoilmoitus minun kirjani. Näin rohkeaa ja mielikuvituksellista teosta näkee harvoin. Jotenkin minulle tuli katalogitekstistä hieman mieleen Laura Gustafssonin Huorasatu. Saa nähdä, muistuttaako kirja lainkaan Gustafssonin kirjaa.

Henry Aho: Arvet - Romaani kiusatuista (Reuna)
Kirjat kiusaamisesta kiinnostavat aina. Vakuutuin vielä vahvemmin siitä, että tämä kirja on jonakin hetkenä luettava luettuani Kristan bloggauksen kirjasta.

Maggie Hall: The Conspiracy of Us (13. tammikuuta)
Pidin Da Vinci -koodista, ja nuorille suunnatuksi Da Vinci -koodiksi kuvattu kirja herätti siksi mielenkiintoni. Kirjassa 16-vuotiaan Averyn täytyy ratkaista muinainen mysteeri hengenvaarallisella matkalla Euroopan halki.

Paula Hawkins: The Girl on the Train (15. tammikuuta)
Tämän ehdinkin jo lukea. Kirja kiinnosti psykologinen trilleri -genrensä ja Gone Girl -vertauksien takia.

Helmikuu

James Church: Korealainen kuurupiilo (Atena)
Pohjois-Koreaan sijoittuvaa dekkaria, jota on kiitetty taitavasta tarinankuljetuksesta ja realistisesta Pohjois-Korean kuvauksesta, en ainakaan minä malta jättää väliin.

Anneli Kanto: Pyöveli (Gummerus)
En ole Anneli Kannon kirjoja aiemmin lukenut, mutta noitavainot ovat kaikessa karmivuudessaankin kiehtoneet minua pitkään.

Harlan Coben: Saalistaja (Minerva)
Nettideittailun maailmaan sijoittuva trilleri kiinnostaa.

Maija Haavisto: Sisimmäinen (Myllylahti)
En ole Maija Haavistoa aiemmin lukenut, mutta hänen keväällä ilmestyvässä teoksessaan on useampikin minua kiehtova teema (mm. eläintensuojelu), joten Sisimmäiseen tekisi mieli tutustua.

Carl-Johan Vallgren: Varjopoika (Otava)
Tämäkin dekkaridebyytti kiinnostaa. Päähenkilöä Danny Katzia kuvataan sekä tarinan sankariksi että epäillyksi. Varjopoika aloittaa dekkarisarjan.

Erik Axl Sund: Lasiruumiit (Otava)
En ole lukenut aiempaakaan sarjaa vielä, mutta tämän uuden sarjan aloituksen idea kuulostaa aika kammottavalta. Samaa tuntematonta bändiä fanittavien nuorten keskuudessa on sattunut paljon itsemurhia. Tämä on itse asiassa minulla jo lainassa alkuperäiskielisenä, koska haluaisin saada itseni lukemaan jotakin ruotsiksi pitkästä aikaa.

Mary Higgins Clark: Katse menneisyydestä (Tammi)
Mary Higgins Clar on menneiden vuosien suosikkini, mutta en ole lukenut häneltä mitään moneen vuoteen. Voisin kokeilla, miltä vaikka Katse menneisyydessä maistuisi. Jännityksen kuningatar tarjoilee laadukasta viihdettä, jossa ratkaisemattomien rikosten ympärille rakentuva tv-sarja pääsee liian lähelle totuutta.

Marja-Liisa Heino: Älä tähti putoa (WSOY)
Kirja on realistinen rikosromaani kadonneen maahanmuuttajatytön tapauksesta. En ole törmännyt muissa dekkareissa romanipoliisiin. Tämä kirja on tosin sarjan toinen osa. Mietin, lukisinko ensin ensimmäisen osan (Astuit väärään autoon).

Eveliina Talvitie: Hieno vai huono - Nainen jolla on maine (WSOY)
Naisen maineeseen liittyvä moraalinen kontrolli on edelleen tiukempi kuin miehen. Ihmettelen usein miksi. Siksi kirja, joka sisältää kaksitoista tositarinaa naisista luovimassa kunnian karikkoisella rannalla, kiinnostaa.

Rein Raud: Rekonstruktio (Like)
Enn Padrikilla on vain puoli vuotta elinaikaa ja hän haluaa elämänsä lopuksi selvittää itsemurhan tehneen tyttärensä mysteerin. En ole lukenut paljonkaan virolaisia kirjailijoita, ja juoni kuulostaa kiintoisalta.

Mervi Heikkilä: Louhen liitto (Haamu Kustannus)
Jännittävä fantasiaseikkailu vie vanhojen jumaluuksien ja luonnonmahtien äärelle nykyaikaisella otteella. Esittelyteksti kuulostaa hyvin lupaavalta.

S. J. Watson: Second Life (12. helmikuuta)
Vaikka S. J. Watsonin esikoinen ei täysin vakuuttanut minua, siinä oli sen verran hyviä aineksia, että haluan ehdottomasti tutustua häneltä ilmestyvään uuteenkin kirjaan. En ikinä kyllästy hyvien psykologisten trillerien etsintään.

V. E. Schwab: A Darker Shade of Magic (24. helmikuuta)
Kirjassa on taikuutta, rinnakkaisuniversumeja ja taitava kirjoittaja. Voisiko kirjalta enempää vaatia?

Maaliskuu

Leena Krohn: Erehdys (Teos)
Rakastuin Krohnin edelliseen kirjaan Hotel Sapiensiin. Minulle käy välillä kirjailijoihin ihastuttuani niin, etten jotenkin uskalla palata heidän pariinsa. Entä jos ensiviehätys himmeneekin? Olen Hotel Sapiensin lukemisen jälkeen hankkinut itselleni kaksi muutakin Krohnia, mutta en ole vielä lukenut niitä. Todennäköisesti seuraavana Krohnina luen kuitenkin maaliskuussa ilmestyvän Erehdyksen. Se kuuluu ehdottomasti kevääni odotetuimpiin kirjoihin.

Roald Dahl: Tynkätyiset (Art House)
Rakastin lapsena Dahlin kirjoja ja luinkin silloin kaikki suomennetut lapsille suunnatut kirjat. Tynkätyiset on ilmestynyt jo aiemminkin suomeksi, mutta se on taidettu suomentaa juuri silloin, kun Dahl-innostukseni ei ollut enää huipussaan. Tosin on varmaan outoa lukea Dahlin kirjaa ilman Quentin Blaken kuvitusta, sillä hänen kuvituksena sopivat niin hyvin Dahlin maailmaan. Tynkätyiset on nimittäin kuvittanut Blaken sijaan Patrick Benson.

Linus Jonkman: Introvertit - Työpaikan hiljainen vallankumous (Atena)
Onpa Atenalla keväällä paljon kiinnostavia tietokirjoja! Olen hyvin selvä introvertti ja välillä tuntuu, että elämä olisi niin paljon helpompaa, jos olisin ulospäinsuuntautuneempi.

Marie Jalowicz Simon: Sitten juoksin pakoon - Juutalaistytön selviytymistarina 1940-1945 (Gummerus)
Kuvauksesta tuli mieleen Anne Frankin päiväkirja, mutta tämän kirjan tyttö selvisi.
  
Elisa Aaltola & Sami Keto: Eläimet yhteiskunnassa (Into)
Läpi kirjan kulkevana punaisena lankana on halu hahmottaa eläinten asemaa suhteessa ihmiseen: miten yhteiskunnan tulisi kohdata toislajiset eläimet?

Anu Holopainen: Ihon alaiset (Karisto)
Tämä on ehdottomasti pakko lukea. Ihon alaiset on nuorten dystopia, jossa melkein jokaisen ulkonäköä on muokattu. Kirjan ideasta tulee mieleen Scott Westerfeldin Uglies-sarja, jota en tosin ole vielä lukenut. Olen myöskin lukenut lukemistani Holopaisen kirjoista, joten senkin vuoksi uskon pitäväni myös tästä.

Anna Karolina Jansson: Paviaanivarkaus (Minerva)
Täytyyhän Kirjallinen retki Pohjoismaissa -haasteeseen lukea pohjoismaisia dekkareita, ja tämä ruotsalaisen poliisin debyytti kuulostaa varsin lupaavalta.

Briitta Hepo-Oja: Siilin kuolema (Myllylahti)
Kirjan kuvauksessa luvataan nuoruuden kipukohtia ja pelkojen voittamista huumorilla. Siilin kuoleman päähenkilö on aina tuntenut itsensä hieman ulkopuoliseksi pohjoissuomalaisessa pikkukaupungissa.

Caitlin Moran: Näin minusta tuli tyttö (Schildts & Söderströms)
Haluan aina välillä kokeilla hauskoja kirjoja, ja tämä kuulostaa sellaiselta, mikä voisi oikeasti olla viihdyttävä. Moranin aiemman kirjan Naisena olemisen taidon lukemista olen harkinnut pitkään.

Marco Malvaldi: Kolmen kortin temppu (Tammi)
Bar Lumen murhat -dekkarisarjan toinen osa ei ole aivan niin ehdoton kuin suuri osa listan kirjoista, mutta oikeassa mielentilassa kirja voisi maistua varsin hyvin. Ensimmäinen osa oli ihan kelpo luettavaa.

James Bowen: Bobin maailma (WSOY)
Katukatti Bob oli aivan hurmaava lukuelämys, joten tietenkin haluan lukea Bobin ja Jamesin seuraavista vaiheista.

Cathi Unsworth (toim.): Lontoo noir (Like)
En ole kovin perehtynyt noir-henkisiin kirjoihin ja elokuviin, mutta ainakin ajatuksen tasolla genre kiehtoo. Tämä saattaisi olla myös vallan mainiota Lontoo-lukemista, koska sinne olisi näillä näkymin tarkoitus kesällä suunnata.

Gillian Anderson & Jeff Rovin: Liekkien näkijät (Like)
Salaiset kansiot on yksi suosikkitelevisiosarjojani, ja minua kiinnostaisi kovasti kokeilla, onko Scullyn näyttelijällä myös kirjailijan lahjoja. Kirjassa vaikuttaa olevan hieman samanlaisia vivahteita kuin televisiosarjassakin.

Huhtikuu

Niklas Saxén, Eva Nilsson & Yusuf M. Murabak: Suomen somalit (Into)
Tiedän hävettävän vähän somaleista ja heidän taustastaan ja kulttuuristaan. Siksi tämä kirja olisi varmasti hyödyllistä luettavaa.

Maya van Wagenen: Suosittu (Karisto)
Mitä tapahtuu, kun Maya päättää noudattaa 1950-luvulla ilmestyneen oppaan, jonka pitäisi tehdä kenestä tahansa teinistä kaunis, tyylikäs ja suosittu, neuvoja?

Linda Rodriguez McRobbie: Huonosti käyttäytyvät naiset: Prinsessat jotka pitivät päänsä - jos mahdollista (Paasilinna)
sisältää kymmeniä tarinoita omapäisistä, rohkeista, päättäväisistä naisista, joiden motiivit ovat vaihdelleet oikeuden ja rikoksen välillä

Kate Atkinson: Joka lapsia ja koiria rakastaa (Schildts & Söderströms)
Tämä kirja kiinnostaa ihan siksi, että Elämä elämältä oli niin upea. Olen tosin kuullut, että muu Atkinsonin tuotanto ei suuresti muistuta ainoaa lukemaani Atkinsonin kirjaa, mutta haluaisin kokeilla, pitäisinkö kirjailijan muista teoksista. Kate Atkinson punoo juonen, jonka käänteet ovat yhtä yllättäviä kuin sen konnat ja sankaritkin. Hänen mestarillinen kerrontansa, terävä eettinen tarkastelunsa ja lämmin viisautensa tekevät rikosromaanista jälleen lukemisen juhlaa.

Aki Ollikainen: Musta satu (Siltala)
Nälkävuosi oli hieno, joten odotan Ollikaisen toiseltakin kirjalta paljon.

Agatha Christie: Hercule Poirot ja huvimajan arvoitus (WSOY)
Christieltä ilmestyy ennenjulkaisematon pienoisromaani? Tietenkin se menee heti lukulistalle.

Sara Kokkonen: Kapina ja kaipuu - Kultaiset tyttökirjaklassikot (Avain)
Kokkosen kirjassa esitellään lukijoiden ulkomaisia tyttökirjasuosikkeja. Kirjoitin itsekin kokemuksiani eräästä tyttökirjaklassikosta, joten kirjaa lukiessa saatan bongata tuttua tekstiä.

Valkoiset varpaat (Haamu Kustannus)
Hyvältä kuulostavat novellikokoelmat ovat aina kiintoisia, koska yritän siedättää itseäni novelleilla. Kauhun lukeminenkin on jäänyt viime vuosina melko vähälle, joten siihenkin muun muassa Virpi Hämeen-Anttilan ja Marko Hautalan kauhukertomukset toisivat korjausta.

Toukokuu
Erkka Leppänen & Hanna Matilainen (toim.): Käärmeen liekit - suomalaisia lohikäärmetarinoita (Osuuskumma)
Joistakin kirjoista kuulemisen jälkeen minut valtaa heti innokas ja malttamaton odotus. Tämä kirja on yksi niistä. Kirja singahti lukulistalle nopeammin kuin ehdin sanoa lohikäärme. Lohikäärmeet ovat aina olleet yksi suosikkitaruolentojani ja tämä antologia kuulostaa vain niin loistavalta. Kirjailijakaartikin on hyvin lupaava, sillä se sisältää muun muassa J. S. Meresmaan, Anne Leinosen, Anni Nupposen, Magdalena Hain ja Jussi Katajalan. Varmasti muutkin kirjoittajat ovat taitavia, mutta edellämainittuihin olen ehtinyt tutustua jo jossakin muodossa ja tykästynyt kaikkiin.

Tapani Koivunen: Amerikkalainen painajainen - Vuoteni USA:n vankiloissa (Atena)
Luin tänä syksynä Piper Kermanin kuvauksen vankila-ajastaan Yhdysvalloissa. Suomalaisen miehen kokemus samasta instituutiosta kiinnostaa.

Johanna Holmström: Sulje silmäs pienoinen (Otava)
Pidin Holmströmin aiemmasta Itämaa-romaanista kovasti ja siksi uutuuskin täytynee lukea. Psykologiset trillerit ovat hyvin toteutettuina minulle erittäin mieleisiä.

Sarah Waters: Parempaa väkeä (Tammi)
The Little Stranger vakuutti ja olen kirjan lukemisesta lähtien halunnut tutustua Watersiin lisääkin. Ehkäpä seuraava Watersini on vaikkapa tämä Parempaa väkeä. Mielenkiintoani kirjaa kohtaan lisää se, että romaani sijoittuu 1920-luvulle.

Peter Høeg: Susanin vaikutus (Tammi)
En ole lukenut Høegia, mutta jo Kirjallinen retki Pohjoismaissa -haasteen vuoksi olisi oiva aika tutustua häneen. Lisäksi keväällä suomennettava Høeg kuulostaa sellaiselta, että se on melkein pakko lukea. Kirjassa Tanskaa uhkaa ekologinen katastrofi, ja katalogitekstin mukaan luvassa on monikerroksinen jännitysromaani, joka yhdistää trillerin ja perhedraaman.

Gillian Flynn: Teräviä esineitä (WSOY)
Tosin todennäköisesti luen tämänkin englanniksi aiempien Flynnin kirjojen tavoin. Olen kuullut tätä kehuttavan jopa parhaaksi Flynniksi, joten odotan tämän lukemista aika innoissani, vaikka Dark Places olikin pienoinen pettymys.

John Green: Arvoitus nimeltä Margo (WSOY)
John Greeniä suomennetaan näköjään nyt oikein urakalla. Tästä on tulossa kesällä elokuvakin ja ennen elokuvaa kirja ilmestyy myös suomeksi. Dekkarimainen juoni päähenkilön kadonneesta rakkauden kohteesta kiinnostaa jopa enemmän kuin viime vuoden lopulla suomennettu Kaikki viimeiset sanat. Englanninkielinen alkuteos onkin jo lainattuna kirjastosta.

Kristina Ohlsson: Daavidintähdet (WSOY)
En melko varmasti pääse viidenteen Fredrika Bergman -dekkariin asti vielä toukokuussa, mutta laitan tämän ehdottomasti lukulistalle. Ensimmäinen lukemani Ohlssonin dekkari (Nukkekoti) oli vain niin hyvä.

Riku Talvitie: Tappava formaatti: Kuokkavieras (keväällä)
Vaikka Big Brother ei olekaan ihan minun juttuni, tämän kaltaisen ohjelman ympärille sijoittuva kidnappauskuvio kuulostaa varsin kiehtovalta.

Kesäkuu

Johan Theorin: Aarnivalkeat (Tammi)
Sankta Psykon kasvatit vakuutti minut siitä, että muutkin Theorinin kirjat kannattaa lukea. Psykologisen jännityksen, kummitusjuttujen ja öölantilaisen kerrontaperinteen yhdistäminen kuulostaa kiehtovalta.

Holly Smale: Geek Girl - Kohellusta korkokengissä (Tammi)
Geek Girl -sarjan toista osaa olenkin jo odottanut. Ensimmäinen oli varsin viihdyttävä ja nopealukuinen. Olen iloinen, että tämä ilmestyy varsin sopiva ajankohtanakin eli juuri kesän alussa. Uskon tämän olevan juuri sopivaa kesälukemista.

Jacob Grey: Varismiekka (Tammi)
Mietin, laitanko tätä listalle, mutta en halua unohtaa tätä, joten listalle tämä päätyy. Orpopoika Kraa asuu varisten kanssa ja osaa varisten kieltä. Hän on myöskin feral eli ihminen, jolla on maaginen side tiettyyn eläimeen. Jos vain ehdin, haluan tutustua tähänkin sarjaan.

Lopuksi on vielä pakko mainita, että heinäkuussa ilmestyy Ernest Clinen Armada, jota aloin odottaa innoissani Ready Player Onen lukemisen jälkeen.

12 kommenttia:

  1. Kattava lista! Minäkin olen lähdössä kesällä Lontooseen, ja tuo Lontoo noir voisi olla mielenkiintoista matkalukemista. Film noir -leffojen synkästä tunnelmasta pidän ainakin, joten ehkä noir toimii myös kirjallisessa muodossa :)

    VastaaPoista
  2. On kyllä hieno lista tässä! Ja varmasti meni aikaa kootessa :D

    VastaaPoista
  3. Huh mikä lista! Paljon on hyviä kirjoja tulossa, Watersin uusinta odotan varsinkin. :)

    VastaaPoista
  4. Mahtava lista! Minäkin odotan Shamsien ja Watersin romaaneja kovasti. Myös Anu Holopaisen teos vaikuttaa kiinnostavalta.

    VastaaPoista
  5. En ollut oikein kuullut mistään näistä kirjoista, mutta Sitten juoksin pakoon -juutalaistytön selviytymistarina 1940-1945 kuulosti kiinnostavalta, koska historia :)

    VastaaPoista
  6. Holopaisen kirja kiinnostaa minuakin, vaikka se taisi jostain syystä jäädä pois omalta kevätlistaltani. Jo kansi on upea, herättää huomion. :)

    VastaaPoista
  7. Kaikkein eniten kevään kirjoista odotan Elizabeth Weinin uutukaista White Raven, Black Dovea sekä Anthony Doerrin All the Light We Cannot See -teoksen suomennosta. Tuo Doerrin kirja kiinnitti huomioni Goodreadsin vuoden 2014 parhaiden kirjojen äänestyksessä enkä malta odottaa toukokuuta. Listaltasi kiinnostukseni herätti Simonin ja McMillanin kirjat niiden aiheensa vuoksi.

    VastaaPoista
  8. Perusteellinen lista sinulla :) Omani on vielä ihan vaiheessa ja taas mennään jo helmikuussa... Atkinsonin suhteen mulla on prikulleen samat ajatukset! Shamsien uutuuden lainasin jo kirjastosta ja Sarah Waters joka on mulla vielä tutustumatta, on kyllä hurjan kiinnostava, tuo sijoittuminen '20-luvulle, ai jai!

    VastaaPoista
  9. Onpa ihana listaus! Ja niin monia kiinnostavia ja innostavia kirjoja ja kirjailijoita... Näistä kiinnostavat erityisesti Peter Høeg, Sarah Waters, Aki Ollikainen ja Leena Krohn.

    VastaaPoista
  10. Hauskaa joskus seurata näitä teidän "ajan hermoilla" pysyttelevien kirjabloggareiden uutuuslistoja (minä menneisiin klassikkoihin hurahtaneena olen usein aika pihalla ajankohtaisista kirjoista!). Itse asiassa tuo Hieno vai huono - Nainen jolla on maine kuulostaa aika kiinnostavalta aiheelta! Voisinpa yrittää joskus lukea.

    Mutta se, mitä eniten tässä keväässä odotan (niin innolla, että tuskin malttaisin!) on tuo Sara Kokkosen Kapina ja kaipuu. Minäkin lähetin Saralle kirjoituksen suhteestani erääseen tyttökirjasankariin, jonka nimen taidat hyvin arvata :D Ja kuulin juuri tänään Saralta hänen aikovan käyttää kirjoitustani (kokonaan tai vain osaa – sitä en tiedä) oltuani häneen yhteydessä muutaman asian tiimoilta ja kyseltyäni samalla kirjasta. Jännittää nähdä se kirjassa ja tietysti koko aihe minulle tyttökirjoja opiskeluissani tutkineelle ja tutkivalle on mitä mielenkiintoisin! :D

    VastaaPoista
  11. Minäkin olen aivan hullaantunut Leena Krohniin ja minullakin on Erehdys varattuna kirjastosta. :) En ole noita mainitsemiasi teoksia lukenut, mutta pidin todella paljon Krohnin Pereat munduksesta sekä Tainaronista, josta jossakin vaiheessa kirjoittelen myös blogin puolelle. Krohnin kieli varsinkin on upeaa! -Jenni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä sain Erehdyksen jo käsiini, ja melko varmasti luen sen seuraavaksi. Toivottavasti sinäkin saat kirjan pian kirjastosta. :)

      Poista

Kommentit ovat kirjabloggaamisen suola ja sokeri. Kiitos!