lauantai 25. toukokuuta 2013

George Orwell: 1984

George Orwell: 1984 2008 (1949) 326 s. (ilmestynyt suomeksi nimellä Vuonna 1984)
lainattu kirjastosta

He picked up the children's history book and looked at the portrait of Big Brother which formed its frontispiece. The hypnotic eyes gazed into his own. It was as though some huge force were pressing down upon you - something that penetrated inside your skull, battering against your brain, frightening you out of your beliefs, persuading you, almost, to deny the evidence of your senses. In the end the Party would announce that two and two made five, and you would have to believe it. It was inevitable that they should make that claim sooner or later: the logic of their position demanded it. Not merely the validity of experience, but the very existence of external reality, was tacitly denied by their philosophy. The heresy of heresies was common sense. And what was terrifying was not that they would kill you for thinking otherwise, but that they might be right. For, after all, how do we know that two and two make four? Or that the force of gravity works? Or that the past is unchangeable? If both the past and the external world exist only in the mind, and if the mind itself is controllable - what then?

Tuskin on ollut kovin vaikeaa huomata, että olen tällä hetkellä todella innoissani dystopia-kirjallisuudesta. Tämä uusin genreinnostukseni on lisännyt halua lukea George Orwellin klassikko 1984, joka on ehkä tunnetuin tai ainakin yksi tunnetuimpia dystopioita kirjallisuuden historiassa. Laitoin kirjan alkuvuodesta tekemälleni TBR10-listalle, ja lopulta lukuhetki valikoitui sen perusteella, että Haruki Murakamin 1Q84:n pitäisi jotenkin liittyä Orwellin klassikkokirjaan. En halunnut lukea 1Q84:ä ennen isoveljeään, joten 1984 lähti kirjastosta matkaani samaan aikaan, kun hain Murakamin tiiliskiven.

Winston Smith elää vuonna 1984 äärimmäisen totalitaristisessa yhteiskunnassa, jossa jo väärä ilme väärällä hetkellä on rangaistava rikkomus. Kansalaisia valvova ja määräävä Isoveli on aina oikeassa, sillä menneitä lehtiartikkeleita ja muita dokumentteja muokataan jälkikäteen Isoveljen sanojen mukaisiksi, jolleivät Isoveljen lausumat ennustukset ole toteutuneet. Winston Smith työskentelee Totuusministeriössä, ja hän on yksi virkamiehistä, jotka päivittäin muokkaavat historiaa halutun kaltaiseksi. Winstonilla on kuitenkin negatiivisia ajatuksia Puoluetta ja Isoveljeä kohtaan, ja hän alkaa pitää päiväkirjaa näistä mielipiteistään, vaikka tietää tällaisten ajatusten ilmaisemisen olevan hengenvaarallista. Winston luulee työtoveriaan Juliaa Isoveljen uskolliseksi tukijaksi, kunnes Julia yhtenä päivänä sujauttaa Winstonin käteen lapun, jossa Julia kertoo rakastavansa Winstonia. Tästä alkaa Winstonin ja Julian tuhoon tuomittu salasuhde. Winstonin ja Julian passiivinen vastarinta järjestelmää vastaan muuttuu aktiiviseksi, kun he liittyvät salaperäiseen Veljeskuntaan. Tästä päätöksestä lähtien on selvää, että heidän päivänsä ovat luetut.

Kirjasta on turha odottaa lohdullisuutta. 1984 on ehdottomasti ankein lukemani tulevaisuudenkuvaus, sillä pelottavana tulevaisuudenkuvana minä tätä Orwellin kirjaa luin, vaikka vuosiluku 1984 oli tietenkin jo lähes 30 vuotta sitten. Monissa dystopia-kirjoissa ei mitään tarkkaa vuosilukua mainita ehkä juuri siksi, etteivät ne muuttuisi huvittaviksi, jos niitä satutaan lukemaan vielä mainitun vuoden koittaessa. Orwellin kirjaa lukiessa on kuitenkin helppo olla vain välittämättä siitä, että vuosi 1984 on jo mennyttä eivätkä olot aivan kirjassa kuvatun kaltaiset silloin olleet. 1984 on tietysti luettavissa toisen maailmansodan jälkeisen maailman kritiikkinä, mutta Orwellin kirjassa on myös jotakin ajatonta, minkä vuoksi kirja herättää paljon ajatuksia myös 2000-luvun lukijassa.

On järkyttävää, miten Puolue ja Isoveli ovat onnistuneet kääntämään jopa lapset vanhempiaan vastaan. Vanhempien on varottava sanojaan lastensa kuuloetäisyydellä, koska yksikin väärä sana voi johtaa siihen, että oma lapsi ilmiantaa vanhempansa. Lapsia rohkaistaan vakoiluun ja yksi lapsen ilmiantamaksi joutunut mies jopa väittää olevansa ylpeä niin kuuliaisesta lapsesta. Olen joskus pohtinut, että minusta ei olisi osallistumaan Orwellin kirjasta nimensä saaneeseen Big Brother -ohjelmaan, sillä en kestäisi jatkuvaa valvontaa. Orwellin kirjan Isoveljen valvontaa ei voi edes verrata tositv-versioon, sillä 1984:ssä valvonta on niin paljon pahempaa kuin missään televisio-ohjelmassa. Oseanian kansalaisilla ei ole valinnanvaraa, vaan heidän on pakko toimia valtion käskyjen mukaisesti tai heille käy huonosti. Totalitaarisia valtioita on tietenkin ollut olemassa, ja niissä valtion valta on ollut äärimmäistä. Orwellin kirjassa totalitarismi on tarkoituksella viety niin pitkälle kuin vain mahdollista, ja kirjan lukemisen jälkeen osaan arvostaa vapautta aivan eri tavalla. Onhan valvontaa tietenkin myös nykymaailmassa, mutta esimerkiksi julkisissa tiloissa olevat valvontakamerat ovat melko pientä verrattuna Orwellin kehittämään kauhunäkymään. 

Pidän kielistä ja siitä, miten vapaasti varsinkin omalla äidinkielelläni pystyn itseäni ilmaisemaan. Kirjassa kieltä muokataan vähentämällä sanoja, jotta jossakin vaiheessa ajatusrikos ei enää olisi mahdollista, koska uuskielessä ei ole sanoja väärien ajatusten ilmaisulle. Vaikka kirjassa on todella kauheita asioita, muun muassa julmaa kidutusta, tämä kielen sanaston supistaminen sattui jo ajatuksena. Tietenkin kielet muuttuvat koko ajan, ja se on hyvä asia, mutta tällainen tietoinen sanojen hävittäminen on järkyttävää. Esimerkiksi uuskielen kehittäjien mielestä sana bad adjektiivin good vastakohtana on täysin turha, joten ungood sopisi paremmin, koska silloin good-adjektiiviin pitäisi lisätä vain etuliite ja se olisi suoranaisemmin goodin vastakohta kuin bad. Koska tämä kieliasia kiinnosti suututtamisesta huolimatta, olin ilahtunut siitä, että lopussa on liite, jossa selitetään tarkemmin uuskielestä.

Olin osannut ennustaa jo ennen George Orwellin lukemista, että hänen kirjansa ovat tutustumisen arvoisia. 1984:n lisäksi TBR100-listallani on Orwellin Animal Farm. 1984 on siis 17. luettu kirja TBR100-listaltani, ja TBR10-listalla on enää seitsemän kirjaa lukematta, joten sekin itselleni asettama haaste on alkanut edistyä alun tahmeudesta huolimatta. George Orwell on myös yksi kirjailija lisää Lukemattomat kirjailijat -haasteeseen.  

George Orwellin 1984 ei ole aiheetta saavuttanut klassikkoasemaansa. Suosittelen kirjaa kaikille, jotka sitä eivät vielä ole lukeneet. Orwellin kirja mietityttää ainakin minua vielä kauan.

George Orwellin dystopia-kirjallisuuden klassikosta ovat kirjoittaneet muun muassa Annika, Hanna, Mikko (Iltaluvut) ja Marile.

*****  

10 kommenttia:

  1. Oi että, nyt kun pohjustus on tehty, voit vain nauttia 1Q84:stä :D Mulle 1984 oli painajaismainen lukuelämys, jota en taatusti unohda koko elinaikanani! Mitä mieltä olit loppuratkaisusta? Tarjosiko kieroa lohtua se että W lopulta... vai aiheuttiko ahdistusta? Ja huone 101, huh huh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan 1Q84:ssä joitakin viittauksia 1984:än, mutta ainakin ensimmäisen osan perusteella (olen ekan osan loppupuolella) Murakamin olisi voinut lukea ilman Orwellia. Olen kuitenkin tyytyväinen, että sain vihdoin luettua tuon Orwellin, koska se on lukulistalla kummitellut jo vaikka kuinka kauan...

      1984:n loppu... Huh, tuli lähinnä sellainen tunne, että ei tämä näin voi päättyä. Kyllä minä tajuan, miksi Orwell sellaisen päätöksen kirjalleen valitsi, koska kyllähän se sopii hyvin kirjan tunnelmaan ja tekee kirjasta hyvin pelottavan. Silti lukija olisi vain halunnut, että jotakin muuta olisi tapahtunut.

      Poista
    2. No niinpä, ainakin loppuratkaisu takasi sen, ettei teos pääse unohtumaan!

      Poista
    3. 1984 jää kyllä mieleen. Luultavasti luen tämän joskus myös uudestaan, sillä sen verran kirjasta vaikutuin.

      Poista
  2. Itsekin olen jollain tasolla kiinnostunut dystopiasta. Ready player one ainakin kirjastomme sivujen mukaan tähän lasketaan, joten uskaltaisin suositella sitä sulle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen tämän kevään aikana saanut jonkinlaisen dystopia-villityksen. En siis oikeasti ollut lukenut ennen tätä vuotta kuin pari dystopia-kirjaa. Saa nähdä, onko dystopia-innostukseni pitkäikäinen vai vain väliaikaista laatua. Kiitos suosituksesta! Kiinnostuin kirjasta kyllä kovasti jo, kun blogisi kautta siitä ensimmäistä kertaa kuulin. :)

      Poista
  3. Minä en dystopioista kovasti välitä, tosin Ishiguron Ole luonani aina, joka voitanee sellaiseksi luokitella oli mahtavan hyvä.

    Tämä Orwell on kuitenkin sellainen klassikko, että se pitäisi varmaan pelkästään jo en vuoksi lukea. Varsinkin nyt kun jo hyvin tiedämme mitä vuonna 1984 tapahtui, olisi kirjaa todennäköisesti mielenkiintoista lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on nyt keväällä ollut jokin dystopia-innostus. Saa nähdä, miten kauan innostus kestää vai onko se tullut jäädäkseen. Ole luonani aina on hieno kirja, ja dystopiahan se on, vaikka siinä ei ole vastarintaa, mikä yleensä taitaa olla tyypillistä dystopialle.

      Orwell kannattaa kyllä lukea, vaikka ei dystopiasta suuremmin välittäisi. Ainakin minun mielestäni 1984 on aivan ansaitusti klassikko.

      Poista
  4. Kirja kiinnostaa, ja onhan tämä aikamoinen klassikko, joka jokaisen äidinkielenopettajaksi aikovan tulisi lukea. Mietin kuitenkin, mahtaisinko selvitä ehjin nahoin kirjan ankeudesta ja lohduttomuudesta.

    T. Salainen blogiystäväsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 1984 on kyllä harvinaisen lohduton kirja. Minä en sentään saanut kirjasta painajaisia, mutta eräällä kaverillani kirja tuli uniin. Jos siis joskus Orwellin klassikkoon tartut, ei varmaan kannata lukea kirjaa esim. jos on omassa elämässä huono aika. Kirja on tutustumisen arvoinen, mutta tunnelma ja tapahtumat ovat todella hyytäviä.

      Poista

Kommentit ovat kirjabloggaamisen suola ja sokeri. Kiitos!